Rooma ja Villa Lante

Kuva Villa Lantesta Rooman keskustaan 2006

Kääntäjän ja tulkin työ on toinen ammattini. Työurani alkupuoliskon olen työskennellyt lähinnä uskonnonopettajana lukioissa, pisimpään Mäkelänrinteen urheilulukiossa Helsingissä. Uskonnonopettajana olen ollut mukana monissa erilaisissa projekteissa, kirjoittanut lukion oppikirjoja ja hyödyntänyt kielitaitoani kansainvälisessä toiminnassa.

Ikuinen kaupunki Rooma on yksi suosikkikaupungeistani, jossa olen käynyt niin opintomatkoilla kuin lomillakin.

Jatka lukemista ”Rooma ja Villa Lante”

Ensimmäiset käännökset

Vuonna 2008 vietettiin Euroopassa kulttuurien välisen vuoropuhelun teemavuotta. Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS toi silloin Suomeen professori Hans Küngin kokoaman julistenäyttelyn. Weltreligionen – Weltfrieden – Weltethos -näyttely on ollut esillä useissa eri maissa kouluissa, kirjastoissa ja eri tapahtumissa. Jo ennen käänöstieteen opintoja, aikaisempaan koulutukseeni ja saksankielen harrastukseeni liittyen, käänsin saksasta suomeen kyseisen julistenäyttelyn tekstit. Suomessa julistenäyttely tunnetaan nimellä Pyhän lähteillä.

Jatka lukemista ”Ensimmäiset käännökset”

Ruokasanasto

Ruoka on jokapäiväinen asia. Keittokirjallisuus lienee luetuinta tietokirjallisuutta kaikissa kulttuureissa. Ruokaan ja ruoanvalmistukseen liittyvät käsitteet muodostavat valtavan kokonaisuuden, josta löytyy aina jotain uutta opittavaa. Keittokirjat sisältävät paljon sanoja, joita ei käytetä yleisesti arkikielessä. Esimerkiksi kalttaus, ryöppäys tai kirkastettu voi ovat sanoina tuttuja, mutta vain asiaan perehtynyt tietää, mitä oikeasti pitää millekin raaka-aineelle milloinkin tehdä.

Jatka lukemista ”Ruokasanasto”

Helsingin yliopiston 375 humanistia -hanke

Olen ollut mukana kääntämässä Helsingin yliopiston juhlavuoden 375 Humanistia -hankkeeseen liittyviä tekstejä, joissa on esitelty Helsingin yliopistolla vaikuttaneita humanisteja.

Jatka lukemista ”Helsingin yliopiston 375 humanistia -hanke”