Siirry suoraan sisältöön

Kielialan asiantuntijuus

Kääntäminen ja tulkkaus ovat tehtäviä, joiden hoitamiseen tarvitaan monipuolista osaamista. Hyvän kielitaidon lisäksi kääntäjä tarvitsee myös kulttuurin tuntemusta, kielenhuollon osaamista sekä erinomaiset tiedonhankinnan valmiudet. Opettajan on puolestaan osattava sopeuttaa opetuksensa opetettavan tarpeisiin. Tulkilta edellytetään myös tilannetajua ja tulkattavan asian terminologian hallintaa.

Kielialan asiantuntijuus

Publiikki

Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan publiikki järjestettiin tiistaina 21.6.2016. Juhlallisessa tilaisuudessa dekaani Arto Mustajoki jakoi todistukset eri alojen tohtorin, lisensiaatin ja maisterin tutkinnot suorittaneille. Minä sain filosofian maisterin paperit saksan kääntämisen oppiaineesta.

Publiikki

Volkswagenista Toyotaan – Auto Bild Suomi -lehden lokalisointi

Sain keväällä 2016 valmiiksi Saksan kääntämiseen liittyvän pro gradu -tutkielmani. Selvitin työssäni sitä, miten lokalisointi näkyy lehden kääntämisessä. Kaupallisen ja toimituksellisen aineiston sopeuttaminen uudelle lukijakunnalle edellyttävät lokalisointia tuotekehittelyn, myynnin ja markkinoinnin, juridiikan sekä toiminnan johtamisen näkökulmista.

Volkswagenista Toyotaan – Auto Bild Suomi -lehden lokalisointi

Käännöstieteen pioneerikurssi Helsingin yliopistolla

Osallistuin käännöstieteen kurssille, jossa tutkittiin yhteistyötä yliopistojen ja työelämän välillä. Helsingin yliopiston blogissa julkaistiin uutinen pioneerikurssista tammikuussa 2015, jossa opetustyön tekijöinä olivat yritykset.