Kielialan asiantuntijuus

Kääntäminen ja tulkkaus ovat tehtäviä, joiden hoitamiseen tarvitaan monipuolista osaamista. Hyvän kielitaidon lisäksi kääntäjä tarvitsee myös kulttuurin tuntemusta, kielenhuollon osaamista sekä erinomaiset tiedonhankinnan valmiudet. Opettajan on puolestaan osattava sopeuttaa opetuksensa opetettavan tarpeisiin. Tulkilta edellytetään myös tilannetajua ja tulkattavan asian terminologian hallintaa.

Jatka lukemista ”Kielialan asiantuntijuus”

Volkswagenista Toyotaan – Auto Bild Suomi -lehden lokalisointi

Sain keväällä 2016 valmiiksi Saksan kääntämiseen liittyvän pro gradu -tutkielmani. Selvitin työssäni sitä, miten lokalisointi näkyy lehden kääntämisessä. Kaupallisen ja toimituksellisen aineiston sopeuttaminen uudelle lukijakunnalle edellyttävät lokalisointia tuotekehittelyn, myynnin ja markkinoinnin, juridiikan sekä toiminnan johtamisen näkökulmista.

Jatka lukemista ”Volkswagenista Toyotaan – Auto Bild Suomi -lehden lokalisointi”

Oppikirjat

Kääntämisen ja tulkkauksen opintojen lisäksi olen koulutukseltani teologi. Olen toiminut lukion uskonnonopettajana, pisimpään Mäkelänrinteen urheilulukiossa Helsingissä. Olen ollut mukana tekemässä oppikirjoja lukion uskonnon kursseille yhteistyössä sekä WSOY:n että SanomaPron kanssa.

Jatka lukemista ”Oppikirjat”

Tietotekniikka kääntämisen apuna

image

Tietotekniikan kehitys on mahdollistanut aivan uudella tavalla tiedonhankinnan vieraskielisistä lähteistä. Uudet tietokoneohjelmistot ja verkkopalvelut tukevat myös kommunikaatiota eri kieliä puhuvien ihmisten kesken. Kääntäjien ammattitaitoa tarvitaan ehkä jopa enemmän kuin ennen, koska kansainväliset yhteydet lisääntyvät jatkuvasti.

Jatka lukemista ”Tietotekniikka kääntämisen apuna”

Käännöstieteen pioneerikurssi Helsingin yliopistolla

Osallistuin käännöstieteen kurssille, jossa etsittiin uudenlaista yhteistyötä yliopisto-opintojen ja työelämän välillä. Pioneerikurssista uutisoitiin Helsingin yliopiston blogissa tammikuussa 2015:

http://blogs.helsinki.fi/nykykielet/2015/01/15/pioneerikurssilla-opettajina-toimivat-yritykset/

Helsingin yliopiston 375 humanistia -hanke

Olen ollut mukana kääntämässä Helsingin yliopiston juhlavuoden 375 Humanistia -hankkeeseen liittyviä tekstejä, joissa on esitelty Helsingin yliopistolla vaikuttaneita humanisteja.

Jatka lukemista ”Helsingin yliopiston 375 humanistia -hanke”